Studio nano
Unelma sisustusarkkitehtuurista on syntynyt jo lapsuudessa: barbeilla oli mitä upeimmat kodit ja omankin huoneen sisustus vaihtui vähän väliä. Tuota unelmaa kohti on menty noista ajoista asti joka päivä. Se on vaatinut uhrauksia, lukuisia muuttoja, pitkiä välimatkoja ja ennen kaikkea päättäväisyyttä. Unelma on kuitenkin ollut sen arvoinen!
Haluan suunnittelijana luoda tiloja, jotka tuntuvat, luovat mahdollisuuksia ja kestävät aikaa.
Intohimoni ovat tilakokemuksissa ja valaistuksessa, joiden avulla paikasta tulee tila. Tila, joka kutsuu ja saa meidät palaamaan uudelleen. Tila, joka kertoo tarinaa ja herättää tunteita.
Tartun kaikkiin projekteihin suurella sydämellä ja pyrin näkemään jokaisen tilan mahdollisuutena. Ymmärrän suunnittelijana kodin tilojen tärkeyden ja haluan olla asiakkaideni luottamuksen arvoinen. Kun puhutaan kodista, puhutaan turvapaikasta – meidän tärkeimmästä.
Nanon arvot
Käyttäjälähtöisyys
Käyttäjän huomioiminen erilaisin menetelmin suunnitteluvaiheessa, takaa että tiloista saadaan toimivia, ihmisen kokoisia, sekä kaikkia aistejamme puhuttelevia. Pidämme tilan käyttäjän suunnittelun keskiössä ja näin saamme luotua kokemuksellisia ja mahdollisimman pitkän elinkaaren tiloja.
Tunteet
Elämme elämys- ja kokemusyhteiskunnassa, jossa olemme valmiita panostamaan siihen, että saamme kokea elämyksiä. Myös tila voi tuntua elämykseltä ja kokemukselta, joten siksi pyrimme panostamaan niihin. Hyvin suunniteltu tila puhuttelee eri aisteja, sekä herättää tunteita ja ajatuksia.
Luottamus
Suunnitteluprosessin yksi tärkeistä kulmakivistä on asiakkaan ja suunnittelijan välinen luottamus. Meille voit luottaa tärkeimmän tilasi, henkilökohtaisimman paikkasi. Olemme kiitollisia jokaiselle, joka avaa kotinsa tai muun tärkeän paikkansa oven meille. Teemme työmme aina suurella intohimolla, pieteetillä ja luottamuksella.

Suunnittelija
Olen Suvi, yrittäjä ja luova suunnittelualan ammattilainen. Intohimoni suunnittelijana on ehdottomasti tunteiden herättäminen. Haluan luoda tiloja, jotka antavat jotain lisäarvoa elämään ja saavat meissä aikaan tunnereaktioita. Iloa, ylpeyttä, rauhaa, kotoisuutta, lämpöä, energisyyttä, lempeyttä, mitä ikinä halutaankaan tavoitella. Me ihmiset olemme kasapäin tunteita, joten koen tärkeäksi, että myös tärkeimmät tilamme tuntuvat juuri oikealta.
Olen opiskellut Aalto-yliopistossa sisustusarkkitehtuuria ja kalustemuotoilua, oppinut valaistussuunnittelua huipputiimissä ja täydentänyt osaamistani vielä palvelumuotoilun opinnoilla. Joten tilat, valaistus ja toimivuus ovat suunnitteluni kulmakiviä. Tavoitteeni onkin työssäni saada nämä kolme asiaa yhdistymään saumattomasti toisiinsa.
Sisustusarkkitehti ja yrittäjä, mutta lisäksi olen myös äiti, vaimo, ikuinen oppija ja esteetikko. Rakastan syvällisiä keskusteluja, suklaata, järjestystä, joulua ja pimeitä iltoja. Vaalin oikeudenmukaisuutta, sekä rauhaa ja pyrin näkemään kaikessa aina jotain hyvää. En pelkää liata käsiäni ja siksi minut voi löytää tarvittaessa myös sirkkelin ääreltä ja maalitela kädessä.
Uskon vahvasti siihen, että kaikella on tarkoitus. Ja toivon, että minun tarkoitukseni on herättää tunteita tila kerrallaan!
